HaminaKotka Satama Oy:n vuosikertomus 2021 on julkaistu
16.05.2022Vuonna 2021 elettiin vielä voimakkaasti koronaviruspandemian varjossa, mutta virusta vastaan kehitetyn rokotteen ansiosta maailmantalous toipui nopeasti. Tavaroiden tarjontaan syntyi kuitenkin hintojen nousuun johtaneita kapeikkoja, koska yritykset olivat varautuneet tautiaallon aiheuttamaan maailmanlaajuiseen talouden supistumiseen pienentämällä tuotantoaan. Samalla maailmanlaajuinen taloudellinen elvytys nosti kysynnän ennätystasolle. Hintojen nousuun vaikutti myös virustartuntojen aiheuttama ajoittainen työvoimapula. Myös logistiikan kustannukset nousivat merkittävästi muun muassa konttiliikenteen globaalin häiriötilan ja konttipulan vuoksi.
Liikennemäärä HaminaKotka satamassa pieneni edellisvuoteen verrattuna 1,8 prosenttia 14,6 miljoonaan tonniin. Syynä liikenteen vähenemiseen oli erityisesti merkittävä konttipula sekä nesteliikenteen väheneminen. Metsäteollisuuden vientiliikenne puolestaan kasvoi 7,7 %.
Vuosikertomukseen pääset tutustumaan tästä:
HaminaKotka Satama Oy:n vuosikertomus 2021