HaminaKotka Satama Oy:n liikennetiedote heinäkuu 2023
04.08.2023Metsäteollisuuden vaikeudet jarruttavat HaminaKotka sataman liikennettä
Tammi-heinäkuussa HaminaKotka sataman kautta kulki yhteensä 8 905 662 tonnia tavaraa, mikä on 3,0 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Liikenteen kasvusta huolimatta liikennemäärät alkoivat kesäkuussa merkittävästi vähentyä ja olivat yhä enemmän laskussa heinäkuussa.
Viennissä tavaraa käsiteltiin 7,7 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Eniten laskivat sanktioiden alla oleva nestebulk (-80,4 %), sahatavara (-14,2 %), paperi (-9,4 %) ja luokka ”muu tavara” (-19,3 %). Kasvussa olivat kappaletavara (+60,0%), sellu (+39,3 %) ja kuivabulk (+24,4 %). Vertailtavuutta viennissä hankaloittavat sekä edellisvuoden että tämän kevään lakot, mutta erityisesti nyt kesän aikana on ollut nähtävissä metsätaloustuotteiden käsittelymäärien romahtaminen.
Tuonti oli yhä 30,8 prosentin kasvussa, vaikka kasvu hidastui tuonnissakin merkittävästi. Tuonnin puolella liikennemäärien lisääntymisen moottorina on koko alkuvuoden ajan ollut raakapuu, joka on yhä 95,4 prosentin kasvussa, mutta useiden metsätaloustuotantolaitosten pysähdyttyä kesällä myös raakapuun tuonti selvästi väheni. Raakapuun lisäksi tuonnissa kasvoi nestebulk (+9,6 %). Tuonnissa vähenivät kuivabulk (-20,4 %) ja kappaletavara (-13,5 %).
Kauttakulkuliikenne supistui 8,9 prosenttia ja kotimaanliikenne 55,9 prosenttia.
Kontteja käsiteltiin lähes yhtä paljon kuin vuosi sitten (-0,3 %). Laivoja satamassa kävi 1 416 (+1,4 %).
Nopeasti heikentyneet näkymät vaikuttavat merkittävästi loppuvuoden ja myös koko vuoden kuljetusvolyymeihin. Metsäteollisuuden markkinatilanteesta riippuu kuinka nopeasti sataman liikenne palautuu normaalille uralle.
Kimmo Naski
Toimitusjohtaja
HaminaKotka Satama Oy