Satamien Työturvallisuusviikkoa vietetään 7.-11.10.2024

04.10.2024

Mitä työturvallisuusvalistukseen tulee, siinä ei tarvitse niin sanotusti keksiä pyörää uudelleen. Puoli vuosisataa sitten ahtausyrityksen ilmoitustaululle kiinnitetyssä lapussa kerrataan perusasioita: varo liikennettä, varo taakkoja ja älä kulje tai seiso alla, pidä kiinni kaiteista, tottele merkinantajaa ja monta muuta ihan tavallista turvallisuuteen liittyvää asiaa. Näistä samoista asioista muistutellaan edelleen, eikä lapun loppuun kirjoituskoneella naputeltu teksti Kun käytät älliä, ei tule tälliä ole vanhentunut päivääkään.

Työtapaturmakehitys satama-alalla on vuosikymmenten saatossa ollut myönteinen. Toki määriin ovat vaikuttaneet koneellistuminen ja automaatio, mutta myös työntekijöiden määrän väheneminen. Valistuksella, jatkuvalla muistuttamisella ja erityisesti kasvokkain tapahtuvalla viestinnällä on myös suuri merkitys. Kertaus on opintojen äiti ja se pätee myös työturvallisuusviestintään. Vaikka ensisijainen vastuu työturvallisuudesta onkin työnantajalla, työturvallisuus kuuluu kaikille ja kukaan ei voi suojella itseään paremmin kuin henkilö itse. 

Satama-alalla on vuodesta 2017 vietetty työturvallisuuspäivää vuosittain lokakuun ensimmäisenä maanantaina. Vuonna 2022 teemapäivä laajeni teemaviikoksi, ja tänä vuonna Satamien työturvallisuusviikkoa vietetään 7.–11.10. Viikon teema Käytä älliä, niin ei tule tälliä koskettaa kaikkia meitä työn luonteesta riippumatta. 

Teemaviikon pääjärjestäjä on Satamaoperaattorit yhteistyökumppaneinaan Suomen Satamat sekä ammattiliitot AKT ja PRO.



 
Katso kaikki ajankohtaiset artikkelit