HaminaKotka Sataman pitkäaikainen työntekijä Pertti Marttila koripallon Hall of Fameen

05.12.2022

HaminaKotka Satama Oy:n aluspalvelutyöntekijänä toimiva Pertti Marttila sai tunnustuksen pitkästä koripallourastaan 26.11.2022, kun hänet nimitettiin koripallon Hall of Fame -kunniagalleriaan. Hall of Fameen voidaan valita suomalaisen koripallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seuraihmisiä tai muita koripallon parissa toimineita henkilöitä.

Satamayhtiön palveluksessa vuodesta 1981 toiminut Marttila kertoo työnantajan tukeneen ja kannustaneen myös pelaajauraa, joten työn ja koripallon yhdistäminen onnistui hyvin. Vuonna 2020 hänelle myönnettiin Keskuskauppakamarin kultainen ansiomerkki 40 vuotta kestäneestä ansiokkaasta työurasta ja sitoutumisesta yhtiön palvelukseen.

Marttila pelasi koripallon SM-sarjassa 21 kautta, 682 ottelua ja teki 8932 pistettä. Hänellä on 4 Suomen mestaruutta, 6 Suomen cupin voittoa sekä 112 miesten maaottelua, joista 734 pistettä. Hän on saanut tunnustusta menestyksekkäästä koripallourastaan aiemminkin, kun hänet vuonna 1985 valittiin Vuoden koripalloilijaksi. 30 vuotta myöhemmin 7.10.2015 KTP-Basket jäädytti Marttilan pelipaidan tämän pelinumerolla 12.


HaminaKotka Satama Oy onnittelee Pertsaa hienosta kunnianosoituksesta!

 

Katso kaikki ajankohtaiset artikkelit